|
Aila Meriluoto
|
|
|
Olen hiljaiseksi käynyt ja vieläkin hiljenen. Kesät maani ylitse kiitää ja talvet peittävät sen. Ja kun hedelmä on kypsä, sen vasta antaa puu. Niin pientä on mitä sanon. niin suurta tapahtuu. Olen kimallusta täynnä, mäet, metsät kimaltaa. Vaan kerran kun minä sammun. myös sammuva on tämä maa. Ei ymmärrä muut ketkään, mitä minä ymmärsin, ovat kuuroja he, minä mykkä - ja se riittää sittenkin. Oi, hiljaiseks olen käynyt ja vieläkin hiljenen. Olen salaisuuttani täynnä. Olen vaiti ja hymyilen. |
SECRET
Je me suis faite silence et deviens plus encore silence. Les étés courent sur mon pays et les hivers le recouvrent. Et l'arbre ne donnera son fruit qu'une fois mûri. C'est si petit, ce que je dis, et ce qui arrive est si grand. Je suis pleine de brillance, les collines, les forêts, brillent. Mais au moment où je m'éteindrai cette terre aussi ira pour s'éteindre. Personne chez les autres qui comprenne ce que moi j'ai compris, eux, ils sont sourds, et moi, muette - et pourtant cela suffit. silence je me suis faite, et silence plus encore je deviens. Je suis pleine de mon secret. Sans un mot, je souris. |
| Sairas tyttö tanssii. 1952 | La Danse de la fille malade. 1952 |
|
Eeva-Liisa Manner
|
|
|
Torit, kiitävät autot, puut, pölyinen vihreä saavat savunsa minulta : maailma on minun aistieni runoelma ja lakkaa kun minä kuolen. Tämä läheisyys, pitkä hetki, ihon pehmeä tunnelma ovat vain minussa, minulle ; mielle vain tai kehä minun aistieni haaveen ympärillä. Kun lainaan sinulta objektiivisen silmän näen (kuin käännetyn kiikarin läpi) miten kuljet kirkkaita katuja pitkin kaksin, markiisien valossa, olet kaukana, yhä kauempana, yhä olet, mutta häipyvän pieni. |
LE MONDE EST LE POÈME DE MES SENS
Les places, les voitures rapides, les arbres, le vert poussiéreux reçoivent leur ton de moi : le monde est le poème de mes sens et il cessera quand je mourrai. Cette proximité, ce long moment, cette douce impression de la peau sont en moi seule, pour moi ; simple sensation ou anneau autour de l'illusion de mes sens. Quand je t'emprunte ton œil objectif je vois (comme par l'autre bout de la lorgnette) comment tu marches par les rues claires en couple, dans la lumière des marquises, tu es loin, toujours plus loin, toujours tu es, mais petit à disparaître. |